15.4.

Mulla oli tänään se psykologi. Se oli tosi mukavan olonen ja rento. Helpotti, kun sain purkaa mun omia tuntemuksia asioista sellaiselle ihmiselle, joka on täysin ulkopuolinen, mutta kuitenkin osaa neuvoa, miten olisi parhain toimia. En sanonut syömishäiriöstä mitään muuta kuin, että se oli "vaihe" joskus "murkkuiässä". Toivon ettei se nähnyt mun kalenterimerkintöjä, kun sovittiin uutta aikaa...

Tän päivän ruokailutkin on pysyneet ihan käsissä. Aamulla söin rasvatonta mansikkajogurttia (mikä oli muuten ihan älyttömän pahaa). Koulussa yks tosi pieni peruna (ehkä 1/4 "normaalikokoisesta") ja pieni, muutaman sentin kuutio kalaa. Lisäks näkkäri ilman voita. Nyt illalla söin vielä kasvissosekeittoa ehkä noin 3 dl ja 2 lasia kokista (koska äiti -_-).

Tosi mahtavana tän päivän liikuntana oli reippailu terveyskeskukseen joku 15 - 20 minuutin verran, eli ehkä 2 km matkaa. Mulla on ihan helvetin huono kunto, kun perille päästessä sydämeen vaan pisti ja se hakkas niin kovaa, että se sattui ja meinas taju lähteä. Läski ja laiska minä. Psykologin tapaamisen jälkeen kävelin vielä k-markettiin josta äiti tuli hakeen mut.

Ärsytti ihan sikana, kun koko automatkan äiti tivas mitä mä juttelin sen psykologin kanssa. Myös tuli kommenttia: Joko se elämä hymyilee, onko vielä sydänsuruja. Oikeesti, mitä ihmettä? Oon eronnut mun poikaystävästä kaks päivää sitten, kai mulla on joku oikeus vielä pillittää?