Musta tulee vihdoin pieni

Huomenna olisi koulua. Tai siis tänään, kello on kymmenen miinuuttia yli puolenyön. En oo jaksanut tehdä fysiikan läksyjä. Enkä erityisemmin lukee kemian kokeeseen. Enkä oo miettinyt mun kuviksen työn aihetta. Ei oo huvittanut, enkä oo jaksanut. En tiedä minne oon haudannut mun motivaation kouluun. Se kai kuoli kaiken muun elämän mukana.

Pääsiäinen on yksi hirveimmistä juhlapyhistä. Tulee syötyä liikaa. Veli ja sen tyttöystävä tuli käymään. Meillä oli ruoaksi grillattuja pihvejä, perunaa ja kermakastiketta. Jälkiruoaksi mämmiä ja suklaakakkua. Mua oksettaa miten paljon oon mässäillyt. Oon koko viikonlipun ahdistellut ja halunnut oksentaa ja tuntuu, että olis ikuisuus kun oon viimeks oksentanut. Huomenna alkaa oksentelu, pakkoliikkuminen, valehtelu ja mahdollisimman vähäinen syöminen. Voin jo kuulla miten kilot karisee.

Tekstasin tänään ex-poikaystävälle, että laittaa mun tavarat postissa. Ja etten enää halua ydittää. En jaksa, se yritys kuitenkin loppuu niin kun tämäkin. Sovittiin (?), että nähdään kuitenkin joskus vielä. Kun kaikki on ohi.

Sain siitä motivaatiota. Mä tuun oleen niin laiha ja kaunis, kun me nähdään. Mä tuun oleen niin laiha, että ihmiset pelkää koskeakin muhun koska pelkäävät että hajoon. Musta tulee kevyt, ruumiiltani ja mieleltäni. Ja musta tulee vihdoin pieni. Pientäkin pienempi. Ja sitten kun onnistun ja pääsen mun tavoitepainoon saan ostaa itselleni uuden puhelimen. Mä onnistun vielä. Tää on mun ainut tavoite tässä elämässä. En voi epäonnistua.