Henkinen kipu lievittyy

Maanantait on aina yhtä hirveitä. Oikeasti, mikään ei tuu sitä muuttaan.

Jätin tänään melkein menemättä kouluun, mutta raahauduin sittenkin vikalle tunnille, kun sisko tuli käymään. Joo, nukuin pommiin. Voitko sä heittää mut kouluun? Oikeesti ahdisti taas niin paljon, ettei mitään rajaa. Sisko vielä illalla soitti äidille ja kertoi etten ollut koulussa, mistä seurasi mukavasti huutoja mulle.

Psykologi perui tän päivän tapaamisen. Ehkä ihan hyvä juttu. Melkein ajattelin kertoa sille mun oikeista ongelmista. Mutta olisin kyllä halunnut jutella taas jonkun kanssa mun asioista. Esimerkiksi siitä, että soitin eilen vahingossa eksälle, joka soitti mulle takaisin enkä vastannut sille. Ton takia oon taas ajatellut sitä koko päivän ja mun oli pakko siirtää niitä treffejä sen pojan kanssa. Mikä ei kyllä hyödyttänyt mitään, koska sain muutettua niitä vaan päivällä sillä verukkeella, että huomenna sataa. :(

Paino on tänään ollut vieläkin tossa 48,5 kg ja mua ärsyttää. Haluan sen alemmas! Ja haluan sen digitaalivaa'an, jotta nään sadan gramman tarkkuudella painon muutokset! Oon kyllä syönyt ja oksentanut tänään taas ihan hirväesti, joten ei mikään ihme ettei paino tipu. Miksi oonkin näin itsekuriton, etten voi olla oksentamatta, kun siitä saan vaan kauheat fyysiset oireet? Henkinen kipu lievittyy, mutta fyysinen vaan pahenee. Tänäänkin ollut koko päivän pää ja kurkku ihan helvetin kipeitä.

Koulusta en edes sano mitään. Stressaa niin perkeleesti. Kaikki jutut pitäis saada tehtyä nyt vajaan puolentoistaviikon sisällä, eikä tässä edes ole kunnollista viikonloppua välissä.