Mikään ei tuu muuttumaan

En eilen oikein jaksanut päivitellä. Oon onnistunut nappaamaan itselleni kauhean taudin, mikä oikeasti varmaan on oksentelun seurauksia vain. Säästän teidät yksityiskohdilta ja sanon vain, että mun kurkku on tulessa ja ääni kadoksissa.

Eilen pidin oksennusvapaan päivän pitkiin aikoihin. Kaloreita tulis syötyä noin 900. Aluksi meni hyvin, iltaseitsemän aikoihin oli saldoa kertynyt vain 600 kcal, mutta sitten alkoi tunnemässäily ruisleivällä. Eilen tuli tasan kuukausi siitä kun me erottiin. Mua masentaa ja ahdistaa. Haluaisin kysellä kuulumisia, halata, enkä jaksaisi nukkua yksin tai olla kotona kaikkia viikonloppuja. Mutta mun pitäisi vaan muistaa, ettei se halua, että puhun sille. Enkä mä saa puhua sille, koska siitä ei tuu yhtään mitään. Mikään ei muuttuisi.

Häpeän omaa itseäni, koska oon niin onneton ja kaikki tajuaa, että oon sairas. Ihan kaikki. Kaverit tietää, oon siitä varma, muttei ne sano mulle mitään vaan kuiskii selän takana. Ehkä hyvä niin. Koulun suhteen alan luovuttaan... En vaan jaksa! En jaksa tenttiä äikkää tiistaihin mennessä, joten siirrän sen suosiolla ens vuodelle. Hävettää, koska opettaja on nähnyt vaivaa ja antanut mulle tentittävät asiat. Miten mä saan itseni jaksamaan...? Fysiikassa ja kemiassa on tarpeeksi kestämistä. Enkusta saan varmaan nelosen, samoin uskonnosta. Ei jaksa enää kiinnostaa. Oon läski ja laiska, musta ei tule ikinä lääkäriä, eikä mun elämässä ole enää järkeä. Yhtä hyvin voisin lakata olemasta. Oon niin väsynyt, että haluaisin vaan nukkua ikuisesti

En mennyt tänään englannin tunnille, koska oon hukannut mun kirjan. En oo koko viikkona ollu englannin tunnilla. Kemian tunnille on pakko mennä. Sen jälkeen olisi psykologi. En tiedä uskallanko vieläkään sanoa mitään.

Mulla on kampaaja viikon päästä. Paino on vieläkin 48 kg, mutta mun on pakko saada se siihen mennessä 47! Parempi vielä jos saisin sen 46,5 kg. Yritän tänäänkin olla oksentamatta, koska kurkku on niin kovilla. En tiedä miten hyvin pystyn siihen.