maanantai 7. huhtikuuta 2014

7.4.

Kirjottelen taas tosi nopeesti, kun on ollut taas kiire päivä ja haluun nukkuun mahdollisimman pian, koska viime yönä tuli nukuttua vajaat 5 tuntia.  Koulua oli neljään asti ja olin kaverilla pari tuntia, joten sain vasta nyt kaikki asiat hoidettua ja itseni valmiiksi nukkuun.

Aamulla: 2 dl Neljän viljan puuroa ja teetä
Koulussa: n 2 dl makaroonia, 1,5 dl bolognesekastiketta ja salaattia
Välipala: 2 ruisleipää, teetä + myslipatukka (hyi)
Iltapala: Sekalaisesti pari siivua avokadoa (niin hyvää, mutta niin rasvasta), hapankorppu, joku 1 cm x 1 cm graavilohipalanen, n 2 dl äidin tekemää mustikkarahkaa

Arvioisin näistä tulevan noin 1200 kcal myfitnesspalin avulla. 

Mua vähän ahdistaa, kun terveystiedontunnilla piti arvioida oma kulutus tän päivän liikunnan mukaan ja sain jotain 1900 kcal. Eli oon kuluttanut ton verran ja kaloreita jäi siis miinukselle ihan kivasti. Mutta ongelmana mulla on se, että toi 1200 kcal kuulostaa ihan hirveeltä kalorimäärältä (mutta pakko kai se on syödä ton verran, että jaksan) ja tein itselleni muutenkin kalorilaskelman, jonka mukaan mun pitäs tällä viikolla syödä jotain 1100 kcal (viikkojen kuluessa se pienenee), jotta painaisin kesäkuun lopussa 43 kg.

Mua jotenkin ahdistaa kun jäin 100 kcal plussalle, vaikken kauheen tarkkaan laskenut. Lisäks ahdistaa ihan kauheasti, kun toi fitnesspal kertoo paljon mä saan syödä, mutta jokin mun pään sisässä käskee aina syödä paljon vähemmän kun se fitnesspal antaa luvan ja jos oon syöny yli 1000 kcal niin tunnen itseni ihan arvottomaksi possuksi. :(

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitoksia kommentistasi. Asiamattomia viestejä ei julkaista. :)